Keski-Pohjanmaa TORSTAI 2/5
Veteli sulki päiväkodin pihan
ilkivallan vuoksi
Päiväkodin aluetta on sotkettu ja
tärvelty. Pihan ilta-aikainen
käyttökielto on voimassa toistaiseksi.
Vetelin kunta on sulkenut Kivitaskun
päiväkodin pihan ilkivallan takia.
Pihan iltakäyttö on eilisestä lähtien
ollut kiellettyä ulkopuolisilta
ilkivallan ehkäisemiseksi.
Päiväkodin johtaja Saara Kangas kertoo,
että Kivitaskun pihaa ja
pysäköintialuetta on roskattu muun
muassa nikotiinipusseilla sekä
karkkipapereilla. Aiemmin kesällä
koripallokentän kori oli hänen mukaansa
revitty varaston seinältä.
— Myös kaikki omenat oli riivitty
omenapuusta ja heitelty lasten
leikkivälineisiin.
←→ sivut
↑↓ alasivut
0-9 siirry sivulle
Tämä on harrastesivusto, joka näyttää reaaliaikaista teksti-TV-dataa suoraan
Ylen lähetyssignaalista.
YLE ei vastaa tästä sivustosta. Kiitos YLElle teksti-TV-palvelun ylläpitämisestä Suomessa.
Sivustolla on kaksi esitystapaa: sisältö kuvana tai HTML-muodossa.